Fuengirolassa asuva rekrytointikonsultti Marianna kaipasi vuosien etätyön jälkeen ympärilleen tiimiä – ja löysi uuden alun Reaktilta. Uratarinassaan hän kertoo, millaista on rakentaa uraa ulkomailla, mitä kaikkea rekrytoijan arkeen kuuluu ja jakaa parhaat vinkkinsä Espanjaan muuttamista harkitseville.
Marianna, 37 – Rekrytointiasiantuntija
Elämä auringon alla
Alun perin Porista kotoisin oleva Marianna, 37, muutti Espanjan Fuengirolaan vuonna 2018 etsiessään elämäänsä pysyvämpää valoa ja lämpöä – sekä arkea, joka tuntuisi enemmän omalta.
– Ennen muuttoa matkustin säännöllisesti – vähintään puolen vuoden välein – ja valitsin kohteiksi yleensä lämpimiä maita, joissa sain tankata auringonvaloa. Jossain vaiheessa pysähdyin ja myönsin itselleni, ettei Suomi ollut minua varten.
Niinpä Marianna pakkasi koiransa ja pari matkalaukkua ja suuntasi kohti uutta elämää, mukanaan ripaus jännitystä ja rohkea usko siihen, että jotain parempaa voisi löytyä kauempaa.
– Olin kokenut reissaaja, mutta ulkomaille muuttaminen oli uusi ja jännittävä kokemus. Valitsin Fuengirolan sen vahvan suomalaisyhteisön takia – ajattelin, että se toisi turvaa ja pehmeämmän laskun uuteen arkeen. Alkuperäinen suunnitelmani oli opetella espanjan kieli ja jatkaa matkaa Etelä-Amerikkaan, mutta Espanja veikin sydämeni, enkä enää osaa kuvitella lähteväni täältä pois.
Paluu osaksi työyhteisöä
Vuonna 2022 Marianna liittyi Reaktin tiimiin usean vuoden itsenäisen työskentelyn jälkeen – häntä puhutteli erityisesti Reaktin avoin kulttuuri ja rento, mutta ammattimainen ote asiakaspalveluun.
– Etätyö alkoi tuntua yksinäiseltä, ja kaipasin jälleen ympärilleni työyhteisöä. Törmäsin Facebookissa avoimeen rekrytointikonsultin tehtävään Reaktilla, ja se vaikutti mielenkiintoiselta – päätin hakea paikkaa, ja olin todella iloinen, kun sain kuulla tulleeni valituksi.
Arki rekrytointikonsulttina
Työnsä arjessa Marianna pääsee tekemään monipuolisia ja vaihtelevia tehtäviä.
– Päivän aikana saatan olla yhteydessä työnhakijoihin, tilata kahvia toimistolle, vetää haastatteluja tai vaikka käydä teetättämässä lisää avaimia. Koskaan ei ole kahta samanlaista päivää, ja se on yksi parhaista asioista työssäni.
Hän painottaa, että rekrytoijan työssä korostuvat ihmistuntemus ja tilannetaju.
– Jokainen hakija on oma persoonansa, ja rekrytoijana minun on osattava mukautua erilaisiin tilanteisiin. Haastattelut ovat usein nopeita, ja siinä ajassa on osattava esittää oikeat kysymykset, jotta saan hakijasta selkeän kuvan ja pystyn arvioimaan, kuinka hyvin hän sopii tehtävään ja tiimiin. Päivittäin saan tutustua monenlaisiin ihmisiin ja tarinoihin, ja se tekeekin työstäni erittäin mielenkiintoista.
– Haasteita tuovat välillä tiukat aikataulut ja nopeasti muuttuvat rekrytointitarpeet, mutta tiimin tuella ja tehokkaan markkinoinnin avulla olemme onnistuneet löytämään meille loistavia tyyppejä – joskus hyvinkin nopealla aikataululla.
Mariannan vinkit Espanjaan muuttaville
Espanjaan muuttaminen ja työn aloittaminen vieraassa maassa vaatii rohkeutta ja avoimuutta, mutta palkintona voi olla rikkaampi arki ja työ, joka tuntuu omalta. Hyvin suunniteltu valmistautuminen auttaa pehmentämään alkutaipaletta.
– Saan päivittäin yhteydenottoja hakijoilta, joita Espanjan aurinko ja elämänmuutos houkuttelevat – mutta moni ei tiedä, mistä kannattaa lähteä liikkeelle. Yksi hyvä tapa kartoittaa tilannetta on liittyä paikallisiin Facebook-ryhmiin, kuten Aurinkorannikon suomalaisryhmiin. Niistä saa ajankohtaista tietoa arjesta, asumisesta ja työllistymisestä.
– Asunnon löytäminen voi viedä aikaa, joten on tärkeää suhtautua odotuksiin realistisesti. Moni aloittaa vuokraamalla huoneen kimppakämpästä – se on edullinen vaihtoehto ja samalla hyvä keino luoda sosiaalisia kontakteja uudessa asuinpaikassa.
Suuren suomiyhteisön ansiosta Fuengirolassa on mahdollisuus ostaa monia palveluita suomen kielellä. Asianhoitajat auttavat tärkeän NIE-numeron hankinnassa, ja tulkkeja löytyy runsaasti virallisten asioiden hoitamiseen.
Espanjan kieli – avain sujuvampaan arkeen
Vaikka espanja ei ole pakollinen, sen osaamisesta on Mariannan mukaan arjessa paljon hyötyä.
– Saapuessani Fuengirolaan osasin vain muutaman sanan espanjaa ja jouduin turvautumaan englantiin asioidessani paikallisten kanssa. Päätin kuitenkin opetella kielen, ja aloitin kielikurssin sekä otin yksityistunteja. Se auttoi valtavasti sopeutumisessa, ja vaikka alussa usko meinasi loppua, puhun espanjaa nykyään jo sujuvasti.
– Fuengirolassa monet asiakaspalvelijat ymmärtävät jonkin verran englantia, mutta esimerkiksi lääkärissä ja virastoissa on tärkeää puhua espanjaa – tai käyttää tulkkia. Espanjan kielen osaaminen ei ole ehdoton edellytys, mutta sen opettelu tekee arjesta huomattavasti helpompaa.
– Jos mietit, voisiko elämä Espanjassa olla sinua varten – suosittelen lämpimästi ottamaan siitä selvää!
Haaveiletko itse elämän suunnan muutoksesta tai rauhallisemmasta arjesta ulkomailla?
Reaktin avoimista paikoista voi löytyä sinullekin uusi alku – kurkkaa mahdollisuudet täältä.